lauantai 19. maaliskuuta 2016

Loput Raidit

Vaikka en pitänyt Raidin hahmosta sarjan kahden ensimmäisen kirjan perusteella, luin tietysti loputkin. Miksi en olisi lukenut, ovathan Raidit nykyisessä sangen stressaavassa elämäntilanteessani mitä parasta "muuta ajateltavaa". Ne ovat turvallisesti arjesta irrallisia rymistelyitä, joissa ei mässäillä inhottavilla yksityiskohdilla eikä paasata politiikkaa - lukuun ottamatta jo kirjailija Nykäsen muistelmista tutuksi tullutta korruption kritiikkiä. Kun epäiltynä on tarpeeksi iso herra, poliisi kohtaa yllättäviä vaikeuksia rikostutkinnassa.

Aluksi Raidin väkivaltaisuus tuntui siis ainoastaan inhottavalta, mutta sarjan edetessä se sai selityksensä. Kuten sarjan toinen päähenkilö komisario Jansson muotoili, Raid on eräänlainen alamaailman puhtaanapitolaitos, joka raivaa tieltä ne roistot, jotka eivät suostu noudattamaan edes rikollisten omia sääntöjä. Onhan totta, ettei vääryyttä kohdannut rikollinen voi kääntyä viranomaisten puoleen, vaan ongelmat on ratkaistava rikollisten kesken, rikollisin keinoin. Väkivaltamiehillä on paikkansa tässä maailmassa. Raidin uhrit ovat useimmiten toisia rikollisia, eivät koskaan naisia tai lapsia, joten jonkinlaisia vanhanaikaisia herrasmiesperiaatteita miehellä näyttää olevan. Todellisen maailman esikuvat eivät liene yhtä ihanteellisia.

Raid pysyy läpi sarjan salaperäisenä hahmona, joka ei juuri muutu tai kehity. Jos oletetaan, että jokainen romaani kuvaa kirjoittamisajankohtaansa, aikaa ehti kuitenkin kulua 20 vuotta. Itsestään hän ei paljon puhu, mutta tarinan edetessä lukija pystyy poimimaan tiedonmurusen sieltä täältä. Muun muassa Raidin oikea nimi selviää ensimmäisen kerran Lihavassa miehessä. Sieltä täältä selviää, että Raidin vanhemmat olivat keskisuomalaisia pientilallisia, jotka menettivät tilan pankille ja muuttivat Ruotsiin, kun Raid oli 11-vuotias. Pari vuotta myöhemmin vanhemmat kuolivat onnettomuudessa ja teini-ikäinen poika jäi omilleen. Hänelle kävi kuten monille muillekin nuorille siirtolaisille: työt Volvolla ja Maraboulla vaihtuivat rikoksiin. Aluksi Raid syyllistyi omaisuusrikoksiin ja istui vankilassakin. Sittemmin hän hankki pelottavan maineen tappajana, mutta ei enää jäänyt kiinni tekosistaan. Nuoren miehen esikuva oli rikoksiin syyllistynyt eno, jonka viimeisiä seikkailuja kuvataan romaanissa Raid ja mustempi lammas ja jonka Raidille testamenttaamat kesämökki ja vanha Mercedes esiintyvät parissa muussakin myöhemmässä kirjassa. Raid on uskottava maalaistaustaisena jäyhänä miehenä, jolla on kuitenkin kyky tulla toimeen mitä erilaisempien ihmisten kanssa.

Mielestäni Harri Nykänen on kehittynyt kirjailijana koko uransa ajan. Myös Raidit pääsevät uudelle tasolle tämän vuosituhannen puolella. Oikeastaan kaksi viimeisintä romaania, Jarkko Sipilän kanssa kirjoitettu Paha paha tyttö ja Lappiin sijoittuva Susiraja, ovat koko sarjan parhaat kirjat. Raidin maine kasvaa aina vain. Vaikka hän tuntuu itsekin pitävän ammattiaan välttämättömyytenä, hänen on aina vain vaikeampi päästä yli murhistaan. Välillä hän kärsii yksinäisyydestä, johon tappajan työ väistämättä johtaa. Toisaalta Raidin hahmo muuttuu aina vain sarjakuvamaisemmaksi. Hän on voittamaton yksinäinen ratsastaja ja supersankari, joka selviää mistä vain uskollisten ystäviensä Sundmanin ja Ukin avustamana. Muille rikollisille tuppaa näissä kirjoissa käymään lopulta huonosti, mutta Raid vain porskuttaa. Tapahtumat loitontuvat sinkoineen ja alasammuttuine helikoptereineen pikkurikollisten arjesta, mutta samalla kirjailija tuntuu löytäneen tarinankerronnan ilon, johon ylimääräinen dramatiikka sopii oikein hyvin.

Vaikka muuten pidänkin Susirajasta, entisenä rovaniemeläisenä en kuitenkaan tunnista sellaista Rovaniemeä, jota romaanissa kuvataan. Jotkut muutkin helsinkiläiset romaanikirjailijat ovat erehtyneet pitämään Rovaniemeä takapajuisena pikkukaupunkina. Se on kuitenkin vireä yliopistokaupunki ja maakuntakeskus, jonka keskustassa ei ole erityisen todennäköistä törmätä tuttuihin.

Sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat rymistelyä, jollainen ei juuri herätä mitään pohdintoja lukijassa. Mustempi lammas on jo erilainen kirja. Siinä Raidin rikollinen eno Nygren palkkaa sisarenpoikansa apumieheksi viimeiselle matkalleen halki Suomen. Tavoitteena on tehdä tilit selviksi sekä vihollisten että harvojen ystävien kanssa. Autossa puhutaan elämästä ja kuolemasta suorastaan hämmentävän sentimentaalisella tavalla. Nygrenin tarina loppuu Lappiin, missä mökki ja mersu siirtyvät Raidin omistukseen.

Raid ja pelkääjät sijoittuu Katajanokan vankilaan, mihin Raid on tullut kärsimään sakon muuntorangaistusta. Todellista syytä vankilavisiittiin ihmettelevät niin vankilan johto, poliisi kuin vankitoveritkin. Poikkeuksellisesta tapahtumapaikasta huolimatta kirja muistuttaa klassista salonkidekkaria. Tiedetään, että jotain rikollista on tekeillä, mutta sen enempää rikoksesta, uhrista kuin tekijästäkään ei ole kuin pahoja aavistuksia. On kuitenkin selvää, että sekä uhri että syyllinen löytyisivät suljetussa tilassa elävästä pienestä joukosta, joista jokaiseen lukija pääsee myös tutustumaan henkilökohtaisemmin. Osa henkilöistä on tuttuja Nykäsen romaaneista Raideja edeltävältä ajalta.

Raid ja legioonalainen puolestaan sotkeutuu niin monenlaisiin juonenkäänteisiin, että ainakin minun oli välillä vaikea pysyä kärryillä. Asiaan saattoi toki vaikuttaa sekin, että olin ennen kirjan lukemista paiskonut töitä suunnilleen yötä päivää eivätkä hoksottimet olleet parhaimmillaan. Seuraavassa romaanissa Raid ja poika Raid yrittää viettää rauhaisaa lomaa mökillään, mutta päätyy huumepomoksi pyrkivän nuoren pojan suojelijaksi. Minulle ei oikein selvinnyt, motivoiko häntä muukin syy kuin myötätunto. Onko Raidilla pehmeämpikin puoli? Raid ja tappajat sitoo yhteen kahdessa edellisessä romaanissa kesken jääneet juonenpäät. Vihollisia on liikkeellä monesta ilmansuunnasta, mutta lopulta paha saa palkkansa tai jotain. Kolmikko on sujuva juonellinen kokonaisuus, rikosviihdettä parhaimmillaan.

Sitten ovatkin jäljellä enää Paha paha tyttö ja Susiraja. Näissäkin romaaneissa Raidia motivoi vastuuntunto ja jonkinlainen ihmisystävällisyys. Vanhat kaverit jälkikasvuineen ovat pulassa, ja Raidin on täytettävä velvollisuutensa. Susirajasta on kulunut jo monta vuotta. Pääsikö Raid eläkkeelle vai vieläkö on odotettavissa lisää seikkailuja?

Pitäisikö seuraavaksi lukea Nykäsen Arielit?


Raid-sarja kokonaisuudessaan:

Raid (WSOY, 1992)
Raid ja paperiansa (WSOY, 1994)
Raid ja lihava mies (WSOY, 1997)
Raid ja mustempi lammas (WSOY, 2000)
Raid ja pelkääjät (WSOY, 2001)
Raid ja legioonalainen (WSOY, 2002)
Raid ja poika (WSOY, 2003)
Raid ja tappajat (WSOY, 2006)
Paha paha tyttö (Crime Time, 2010)
Susiraja (Crime Time, 2012)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!