maanantai 14. marraskuuta 2016

Kjell Westö: Rennot suosikit

Olenpas nyt rämpinyt monen kirjan verran miehenä elämisen rankkuudessa. Syksyn teema? Joka tapauksessa kirjastosta tarttui mukaan reilun kymmenen vuoden takainen kokoelma Kjell Westön novelleja, joiden parissa vierähti ilta jos toinenkin, sillä aivan keveimmästä päästä ne eivät olleet. Kabana (1989) jäi lopulta kokonaan kesken, kun en vain saanut sitä mistään päästä kiinni. Samoin kävi Erotuomarille (1997/2004), joka alkoi toistaa jo liian tutuksi tulleita teemoja.

Kuten Westön romaanitkin, nämä novellit kuvaavat suomenruotsalaisten miesten epäonnistumista, alemmuudentunnetta, ulkopuolisuutta ja riittämättömyyttä verrattuna muihin miehiin tai vanhempien odotuksiin. Novellien tyypillinen päähenkilö on keski-ikään ehtinyt mies, jonka elämä tuntuu valuvan sormien läpi. Opiskelut ovat jääneet muiden puuhien vuoksi, mutta eipä niissäkään ole suurta menestystä tullut. Muut porskuttavat ohi oikealta ja vasemmalta. Päähenkilöt ovat herkkiä ja epävarmoja, eivätkä he pärjää nykyajan kovassa maailmassa menestyville hahmoille, joista tyypillinen esimerkki on Merkitty-novellin uraohjus Jevgeni Hjort. He ovat eräänlaisia väliinputoajia, jotka eivät mahdu menestyvän suomenruotsalaisen stereotypiaan mutta ovat myös suomenkielisten joukossa koko ajan vaarassa saada turpiinsa väärän äidinkielen vuoksi. Ehkä kieliryhmään kohdistetut odotukset pärjäämisestä tekevät epäonnistumisesta vieläkin katkerampaa? Joka tapauksessa vastaavat ongelmat eivät vaivaa novellien naisia, jotka ovatkin enimmäkseen sivuhenkilöitä miesten ja poikien maailmassa.

Westö on kaikessa tuotannossaan asettunut syrjittyjen ja epäonnistuneiden puolelle. Epätäydellisyys tekee ihmisistä todellisia, kuten Kolmion yksi päähenkilöistä lopulta ymmärtää.
Jokainen "tahraton" ihminen unohti sisaren tai veljen likaan, pakotti toisen ihmisen vetämään keuhkot täyteen oman elämänsä paskaista ilmaa. 
Yhtäkkiä Hannes rakasti Ikaa ja Rikkiä; he olivat ihmisiä eivätkä mitään kylmiä pyhimyksiä.
Totta kai he olivat naurettavia, kaikki kolme.
Mutta he eivät kieltäneet itseään.   
Ylevää. Tarpeeksi monen tarinan jälkeen päähenkilöiden toistuva surkeudessa rypeminen alkoi kuitenkin ärsyttää melkeinpä epäoikeudenmukaisesti. Olisi tehnyt mieli tarttua kiinni ja vähän ravistella. Ei se noin vaikeaa voi olla.

Suosikkini kokoelmasta ovat edellä siteerattu Kolmio, jossa kolmen ihmisen elämä putoaa jengoiltaan yhden harkitsemattoman teon vuoksi, sekä lähiöpoikien väkivaltakulttuurista kertova Melba, Mallinen ja minä. Ne kertovat hyvin arkisista ihmisistä, mutta tarinoissa on imua.

Myös Suketus näkyy kirjoittaneen kokoelmasta.


Kjell Westö: Rennot suosikit - Kertomuksia 1989-2004 (Otava 2004)
Suom. Jaana Koistinen ja Katriina Savolainen

3 kommenttia:

  1. Itsekin on alkanut hieman kummastuttaa Westön teksteistä nouseva näkemys, että suomenruotsalaisilla menisi huonosti. Joissain tutkimuksissa he ovat kuitenkin pitkäikäisempiä kuin suomenkieliset suomalaiset ja ovat onnellisempia. Luin Westön kolumnikokoelman Halkeamia, ja kummastutti kaikki kitinä, mitä kirjoituksissa oli. Minä en ole edes sillä tasolla, että sellaiset asiat harmittaisivat tai kokisin ne ongelmiksi, mutta ongelmien määrä on kai vakio, mutta ei kaikesta pidä silti tehdä "numeroa" teksteissään, tämä toki on monen muunkin kolumnistin ongelma, että nostetaan ongelmiksi asioita, jotka eivät objektiivisesti ole ongelmia. Tämä meni sikäli vierestä, että tätä en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole lukenut kolumnikokoelmaa. Näissä novelleissa ei väitetä, että suomenruotsalaisilla yleisesti menisi huonosti, mutta joukossa on myös niitä, joihin asti menestys ei ole yltänyt. Hyvin pärjääviä on sitten niissä tyypeissä, joihin nämä päähenkilöt epäonnisesti vertaavat itseään.

      Olen joskus kirjoittanut kolumneja erääseen lehteen. Politiikasta ei saanut kirjoittaa, koska oli vaalit tulossa eikä lehti halunnut menettää minkään ryhmän mainostuloja. Ympäristöasioista taas ei saanut kirjoittaa, koska autoliikkeet mainostivat. Yms yms. Sitten kirjoittelin omastakin mielestäni sangen vähäpätöisistä asioista. ;) Ehkä tähtikirjailijalla on sentään hiukan enemmän liikkumatilaa.

      Poista
    2. Tuota kirjoittamisen ohjeistamista en ole ajatellutkaan. Itse olen kirjoittanut jotain pikkulehtiin ja minusta on vaikea kirjoittaa annetuista aiheista tai niin että pitäisi kirjoittaa tiettyyn sävyyn.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!