maanantai 9. toukokuuta 2016

Harri Nykänen: Ariel

Kevään kirjailija on ollut Harri Nykänen. Luin Raidien ja muiden jatkoksi Ariel-sarjan. Sekin ehti lojua jonkin aikaa pöydällä, koska ensimmäisen osan takakannessa vihjattiin tutkittavan rikoksen mahdollisesti liittyvän terrorismiin ja sitähän on taas viime aikoina ollut oikeassakin maailmassa ihan tarpeeksi. Ariel ei kuitenkaan ollut ahdistava kirja vaan ammattimaisen takuuvarma viihdyttävä jännitysromaani, jossa helsinkiläisten huumerikollisten toilailut yhdistyvät kansainvälisen politiikan isoihin kuvioihin.

Romaanien päähenkilö on helsinkiläinen rikoskomisario Ariel Kafka. Hän on nelikymppinen poikamies, mikä on jonkinmoinen ongelma perhekeskeiselle juutalaisyhteisölle. Muutenkin hän kokee yhteisön paineet ahdistavina. Pienessä yhteisössä kaikki tietevät kaikkien asiat, ja kaikkien oletetaan osallistuvan perinteisiin. Yhteisön jäsenet haaveilevat erityisesti täysjuutalaisista häistä, joita ei ole pitkään aikana ollut, joten erityisen monet uteliaat silmät seuraavat komisario Kafkan elämää. Eksoottisesta taustastaan huolimatta Kafka on varsin perinteinen puolirenttu rikosromaanin sankari, yksinäinen ratsastaja ja hieman ulkopuolinen maailman hyörinässä.

Pidin erityisen paljon sarjan kolmesta ensimmäisestä romaanista, jotka jatkavat Nykäsen romaaneissa yleisiä pohdintoja virkamiesten luotettavuudesta. Varsinkin suojelupoliisia ryöpytetään - se kun lähinnä haittaa väkivaltatoimiston työtä. Voiko poliisi luottaa muihinkaan poliiseihin? Kaksi viimeisintä romaania ovat lähempänä uudemman pohjoismaisen rikoskirjallisuuden tavallisia teemoja. Nekin ovat sujuvia ja jännittäviä tarinoita, mutta rikosten motiivit tuntuvat jo moneen kertaan käsitellyiltä. 

Leijonakuninkaassa kritiikki kohdistuu myös niin sanottuihin älykköihin, jotka katsovat oikeudekseen halveksia turhia julkkiksia. Rikoksen uhri on räväköistä, populistisista lausunnoistaan tunnettu entinen maailman vahvin mies. Hänen entinen vaimonsa ulkonäkönsä liian monilla kauneusleikkauksilla pilannut wannabe-malli. Kummallekin hahmolle on esikuvia lööppijulkisuudessa. Leijonakuninkaan ja ex-vaimon taustalta löytyy kuitenkin monenlaisia tragedioita, eivätkä he ehkä ole olleet niin typeriä ja pinnallisia kuin arvostelijat ovat epäilleet. Turhakin julkkis on todellinen ihminen, jolla on tunteet, Nykänen muistuttaa. Tunnetko sinäkin piston sydämessäsi?

Ariel-romaanit tuntuvat tänä keväänä ajankohtaisilta muutenkin kuin niissä sivutun kansainvälisen terrorismin vuoksi. Koko Hubaran blogikirjoitus käynnisti keskustelun kulttuurisesta appropriaatiosta suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Onko ihonväriltään ja entisyydeltään valtaväestöön kuuluvalla kirjailijalla oikeutta käyttää hyväkseen vähemmistöjen kulttuuria niihin kuuluvien romaanihenkilöiden kautta? Ariel-romaanitkin olisi helppo nähdä kulttuuriseksi appropriaatioksi. Harri Nykänen on ihonväriltään vaalea suomalaismies, jolle Suomen pieni juutalaisvähemmistö on ollut ennen romaanisarjan kirjoittamista yhtä vieras kuin useimmille muillekin. Ariel ja hänen lähipiirinsä kuvaavat mielestäni melko karikatyyrimaista juutalaisuutta, joka ikään kuin selittelee olemassaoloaan tietämättömälle lukijalle. Tietenkään en pysty oman kokemukseni perusteella sanomaan, millaisia nämä hahmot todellisuudessa ovat suomalaisiin juutalaisiin nähden. Romaaneissa päähenkilön etnisyys ei silti ole pelkästään eksoottista pintaväriä, vaan joidenkin komisario Kafkan tutkimien juttujen lonkerot ulottuvat juutalaiseen yhteisöön sekä Suomessa että ulkomailla. Samalla Nykänen tulee vastanneeksi kysymykseen, voiko romaanin konna olla juutalainen. Onko kukaan kuitenkaan pahoittanut mieltään? Ariel-romaaneja on kuitenkin käännetty muun muassa englanniksi ja hepreaksi, ja netistä löytyy sangen positiivisia arvioita niistä. Ilmeisesti ne puhuttelevat erilaisia lukijaryhmiä.

Oneiron-kiistaa on sinänsä turha jatkaa tässä, kun en ole edes lukenut romaania. Sivuhuomautuksena haluan kuitenkin sanoa, että Lapissa syntyneenä vilkkaana itäsuomalaisena pidän myös stereotyyppista mököttävää suomalaisuutta itselleni todella vieraana kulttuuri-ilmiönä. Sen kuvaaminen romaanissa vaatisi yhtä paljon työtä ja perehtymistä kuin jonkin vähemmistöryhmän.


Ariel-sarja:

Ariel (WSOY, 2004)
Ariel ja hämähäkkinainen (WSOY, 2005)
Jumalan selän takana (WSOY, 2009)
Pyhä toimitus (Crime Time, 2011)
Leijonakuningas (Crime Time, 2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!