keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta

Historiantutkimuksessa ei ole tärkeää ainoastaan se, että se tarjoaa tietoa menneisyydestä. Vielä tärkeämpää on, että se purkaa mustavalkoisia ja stereotyyppisiä käsityksiä. Siksi on ihanaa, että Suomessa kirjoitetaan sellaisia kirjoja kuin Piikojen valtakunta, joka perustuu Tiina Miettisen väitöstutkimukseen naisten elämästä 1600- ja 1700-lukujen Suomessa.

Miettisen mukaan käsitys menneisyydestä perustuu ennen kaikkea yläluokan elämään, mikä onkin luonnollista, sillä se on tuottanut eniten kirjallisia lähteitä, joita tutkia myöhemmin. Tavallinen kansa on näyttäytynyt tutkimuksessa lähinnä numeroina tilastoissa. Toisenlaisia lähteitäkin kuitenkin on, esimerkiksi oikeudenkäyntiasiakirjat, joiden perusteella Miettinen on tarkastellut maaseudun tavallisten naisten kohtaloita. Niiden kautta avautuu monipuolinen ja värikäs kuva aikakauden elämästä. Niin sanotun mikrohistorian periaatteiden mukaan laajempia ilmiöitä ja rakenteita valotetaan muutamien nimeltä tunnettujen esimerkkihenkilöiden elämäntarinoiden kautta. Se tekee kirjasta sujuvaa ja jännittävää luettavaa, mutta nostaa esiin myös yksilöt valintoja tekevinä toimijoina.

Se toinen yleinen käsitys nimittäin on ollut, että tuon aikakauden naisten elämä on ollut pelkkää kurjuutta ja köyhyyttä vailla mahdollisuuksia puolustautua paitsi miesten, myös ylempien luokkien sortoa vastaan. Tämäkään asia ei Miettisen mukaan ole yksinkertainen. On totta, että tuon ajan yhteiskunta oli äärimmäisen epätasa-arvoinen. Naiset olivat lainkin mukaan miesten holhouksessa. Heidän asemaansa vaikutti myös perheen omaisuus ja suhteet. Isän asema oli tärkeä, samoin muiden miespuolisten sukulaisten. Mitä enemmän maata, sitä paremmat asetelmat avioliittomarkkinoilla, ja avioliittohan oli tuohon aikaan sekä miesten että naisten elämän luonnollinen tavoite.

Toisaalta yhteiskunnan viralliset säännöt ja yksilöiden todelliset teot ovat kaksi eri asiaa. Naiset saattoivat harjoittaa pienimuotoista liiketoimintaa, vaikkei siihen virallisesti lupaa ollutkaan. Etenkin ylempien yhteiskuntaluokkien naiset saattoivat jopa saada oikeuden päättää itse omasta taloudestaan. Naisilla oli muutenkin yllättävän paljon valinnanvaraa etenkin kuin lait ja määräykset eivät aina järin hyvin kuvanneet todellisen elämän käytäntöjä. Yhteiskuntaluokan vaikutus naisen asemaankin oli kaksijakoinen. Toisaalta säätyläisen tai talon tyttären elämä oli turvattua, toisaalta toisen palveluksessa olevilla oli vapaus vaihtaa palveluspaikkaa vaikka ulkomaita myöten, hankkia omaisuutta ja sitä kautta riippumaton asema. 1700-luvulle tultaessa entistä useampi nainen lykkäsikin avioitumista tai jäi jopa pysyvästi naimattomaksi. Toisen palveluksessa saattoi hankkia itsenäisen ja arvostetun aseman, ja piian ura oli tietystä turvattomuudesta huolimatta monelle houkuttelevampi ura kuin äitiys.

Miettisen mukaan 1600- ja 1700-luvun naiset pohtivatkin samankaltaisia kysymyksiä kuin nykynaiset. Valitako perhe vai ura? Missä vaiheessa avioitua? Tuolloinhan säätyläiset ja talontyttäret pyrittiin naittamaan nuorina, mutta alempien yhteiskuntaluokkien naiset ja miehet joutuivat monesti työskentelemään pitkäänkin saavuttaakseen riittävän taloudellisen aseman avioliittoa varten. Monet avioituivat vasta kolmekymppisinä, kuten nykyäänkin. Pitkä "sinkkuaika" oli etenkin naiselle riski, koska tuolloinkaan ei selibaatissa eletty ja ehkäisyn puutteessa avioliiton ulkopuolinen raskaus oli riski, josta joutui käräjille ja historiantutkimuksen kohteeksi. Jopa kymmenes lapsista syntyikin aviottomina, eikä esiaviollisia suhteita välttämättä edes kovin paljon paheksuttu, yleisiä kun olivat. Tässäkin asiassa yhteiskunnan normit ja todelliset käytännöt poikkesivat toisistaan.

Nimestään huolimatta Piikojen valtakunta ei kerro pelkästään piioista vaan myös äideistä ja rakastajattarista. Hieno ja monipuolinen kirja!


Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600- ja 1700-luvuilla (Atena 2015)

10 kommenttia:

  1. Olikohan se Ladurie, en muista, joka totesi, että Euroopassa keskiajalla ennen mustaa surmaa avioliittoikä nousi eräänlaisena populaation keinona säädellä väestönkasvua. Itsenäiset päätökset muuttuivat trendiksi.

    Hyvää kotimaista mikrohistoriaa tuntuu putkahtelevan esiin silloin tällöin. Yksilöä tarkastelevasta näkökulmasta saa maallikkokin ajan kuvaa, ja kirjoituksesi pohjalta Miettisen kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta (sitä ennen pitäisi tosin palauttaa mieleen hieman noita suuria linjoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miettinen todistelee mielestäni varsin uskottavasti, että hänen tutkimanaan aikana avioliiton solmisikään vaikutti se, ettei aiemmin ollut riittävää varallisuutta - vähän kuin nykyäänkin siis. Lapsia kyllä hankittiin myös ennen avioliittoa.

      Johanna Ilmikunnaksen kirja Ferseneistä on mielestäni yksi viihdyttävimpiä tutkimuksia viime vuosilta. Se tuli aikanaan ostettua ihan hienon kannen vuoksi. :)

      Poista
    2. Tuo omaisuuden kerääminen on ollut yksi juttu, joka on erottanut Euroopan muista kulttuureista. Kun nuoret muuttavat pois kotoa ja kokoavat varallisuutensa ensisijaisesti itse, suvun tai klaanin ote heistä hellittää. Syntyy yksilöllisyyttä. He myös valitsevat puolisonsa itse.

      Olen selaillut Ilmakunnaan kirjaa kirjakaupassa (jos se on sama, josta puhut).

      Poista
    3. Eurooppa on aika laaja alue, samoin muu maailma... (Itse luopuisin mieluiten kulttuuri-sanan käytöstä kokonaan, se kun on aika epämääräinen käsite.) Tässä kirjassakin Suomen (yhden Ruotsin alueen) käytäntöä verrattiin Etelä-Eurooppaan ja eroja todettiin. Pohjoisessa naiset ja nuoret olivat itsenäisempiä. Palkkatyö, itsenäisyys, nykyaika... Sama juttu teollistumisen yhteydessä.

      Poista
    4. Käytän varmasti ladattuja sanoja hieman varomattomasti. Pahoittelen käytöstäni, tämä on vieraskenttä.

      Euroopan yleistäminen oli Patricia Cronelta, kun hän luonnosteli syitä, miksi asiat kehittyivät esiteollisessa Euroopassa eri tavoin kuin muualla. Hän myös muistaakseni antaa jonkin määritelmän kulttuurille kirjansa puitteissa vertailujen pohjaksi. Esiteolliset kultt... esiteolliset kielten, tapojen, uskomusten ja instituutioiden muodostamat kokonaisuudet olivat tietysti korostetun paikallisia, mutta maantieteellisen alueen monet kielten, tapojen, uskomusten ja instituutioiden muodostamat kokonaisuudet ovat käsittääkseni siinä määrin perheyhtäläisiä, että on mahdollista puhua yhteisestä tai jaetusta kielten, tapojen, uskomusten ja instituutioiden kokonaisuudesta. Tarkastelutaso määrää, mitä poikkeamia on tarpeen pitää relevantteina, eivätkä paikalliset poikkeamat, esim. murteet, käsittääkseni tyysti rapauta mahdollisuutta yleistää. Tai ehkä olen väärässä.

      On kaiketi niin, ettemme havaitse kuin yksittäistapauksia; kaikki muu (mm. välittömän ylittävä tieto) on päälleliimattua, epämääräistä ja sekavaa. Kielitieteilijät ovat tunnistaneet ongelmia kielen käsitteessä. (Mikä on kieli? Murre jolla on armeija?) Uskontoa ei ilmeisesti ole olemassa länsimaisten ymmärtämänä käsitteenä (religio) länsimaiden ulkopuolella. Taide on epämääräinen sisäänrakennetun itseilmaisun (ja taiteen oman itsetietoisuuden) kamppailu, josta ei voi saada otetta, koska kaikki tunnistetut rajat pyritään ylittämään. Nyt ilmeisesti kulttuurikin on sanana liian epämääräinen käytettäväksi.

      Yritän olla varovaisempi. :-)

      Poista
    5. Älä pahoittele vaan päin vastoin kiitos sinulle mainioista kommenteista. :) Minulle kulttuuriantropologina kulttuurin käsite on ihan ammatillinen ongelma, kun se käsitepirulainen tuottaa aina jossain vaiheessa ongelmia, se kun on varsin liukas ja muuttuvainen kaveri.

      En ole perehtynyt Cronen teokseen enkä tiedä, mihin hän vertaa Euroopan kehitystä. Vähän vaikea siis sanoa mitään. Yksi ainutlaatuinen asiahan Euroopassa on ollut yliopistolaitos ja riippumaton tiedeinstituutio. Yleistykset ovat kuitenkin vaikeita. Kuinka paljon jaettua pitää olla, että voidaan puhua kulttuurista? Itsekin olen tutkinut varsin pientä yhteisöä, jossa vähän kärjistettynä suunnilleen mikään ei ole jaettua, vaikka yhteisön jäsenet toki uskovat kaikkien muiden toimivan ja ajattelevan kuten he itse. Nämä ovat tietysti tapaustutkimuksen ongelmia; ehkä kaukaa näkee paremmin.

      Poista
    6. Ajattelinkin, että jotain tällaista tässä on problematisoinnin taustalla. :-) Pohja sanoilta ei katoa vahingossa.

      Myös teollistuminen lähti käyntiin Euroopassa. Crone tarkastelee (vaatimattomasti) esiteollisia yhteiskuntia. Hänen kirjansa on yleisteos, joten siinä ohitetaan juuri näitä ratkaisevia paikallisia eroja.

      Poista
    7. Kiitos vinkistä! Ehkäpä joskus taas ehtisi...

      Poista
  2. Juuri sain tämän kirjastosta lainaan, pitää ottaa pian luettavaksi. Vaikuttaa hyvältä, kuten jo kesällä kirjasta ensi kertaa kuullessani ajattelin. Miettisen käsittelemä aikakausi ei ole minulle se kiinnostavin (olen enemmän 1800-luvun ystävä), mutta teemat kylläkin. Jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä oli kirjastossa kauheasti varauksia, tuli kiire lukea. Hienoa, että lukijat ovat löytäneet teoksen. Nauti!

      1800-lukukin on kyllä kiehtova, jollain tavalla onnellinen vuosisata, jonka tunnistaa jo nykyajan maailmaksi. 1700-luku on jo henkisesti paljon kauempana. Euroopassa vainottiin noitia ja muuta sellaista, vaikka valistus ja myöhemmin myös romantiikka ehtivät nostaa päätään.

      Toisaalla tehtiin tuolloin maailman parasta musiikkia: https://www.youtube.com/watch?v=a4SKrGYMp7A

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!