maanantai 16. maaliskuuta 2015

Thomas De Quincey: Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset

Nykyään huumekirjat ovat niin toistensa kaltaisia, että koulussamme äidinkielen opettajat käyttivät samaa kysymyssarjaa sekä Koukussa-nuortenromaanin (Raili Mikkanen) että Huumeasema Zoon (Christiane F.) lukeneille oppilaille. Siitä seurasi joitakin epäuskon hetkiä ("Mihin paikkaan kirjan nimi viittaa?"), mutta tosiaan pääasiassa samoilla juonenkäänteillä selvittiin. Huumeasema Zoon yhteiskuntakritiikistä muistan kirjoittaneeni jopa saksan kielen aineen (myöhemmin olen käynyt myös Zoon asemalla), mutta Koukussa oli kyllä enemmän valistusta kuin romaani.

Kun mennään kauemmas historiaan, itsestäänselvyydet muuttuvat vähemmän itsestään selviksi. Thomas De Quincey oli saksalaiseen filosofiaan perehtynyt englantilainen oppinut. Hän kirjoitti myös taloustieteestä, mutta jälkipolvien silmissä hänen tunnetuin teoksensa oli alun perin sanomalehtiartikkeleina ilmestynyt Confessions of an English Opium-Eater (1822). Se on ilkikurinen kertomus oopiumin autuudesta ja sen aiheuttamista painajaisista. Yhteistä koulussa luettujenkin huumekirjojen kanssa on: ensin on kivaa ja sitten ei enää ole. Lopuksi käy kuitenkin hyvin, tai ainakin vähän paremmin. Muuta yhteistä ei sitten olekaan.

De Quincey tutustui oopiumiin samalla tavalla kuin monet muutkin 1800-luvun alun ihmiset: lääkkeenä. Sitä suositeltiin hänelle hammassärkyyn. Jo ensimmäinen kokeilu oli autuaallinen, ja pian nuori De Quincey käyttikin ainetta säännöllisesti. Hän vaelteli sen vaikutuksen alaisena syrjäisillä kujilla seuraamassa työläisköyhälistön vapaailtojen viettoa kiinnostuneena ja suurta myötätuntoa kokien. Köyhälistöhän käytti myös oopiumia, koska se oli tuolloin halvempaa kuin alkoholi. Joskus hän kävi oopiumipäissään oopperassa, mikä teki musiikista entistäkin ihanampaa. De Quinceyn mukaan oopiumi ei samenna ajattelua kuten viini, vaan kokemus lähentelee kirkkaudessaan suorastaan uskonnollista hurmostilaa.

Myöhemmin De Quincey muuttaa vuoristoseudulle. Lukija pääsee sisään kodikkaaseen talvi-iltaan, jolloin lumimyrsky raivoaa pikku mökin ulkopuolella, mutta sen seinien sisällä oppinut herra ja hänen ihastuttava puolisonsa viettävät aikaa takkatulen lämmössä teetä juoden. Pöydällä on myös pieni lasinen rasia, jossa De Quincey säilyttää oopiumiaan. Sitten idylli särkyy. Tuskallinen mahavaiva uusiutuu, ja De Quincey - joka on tähän asti vakuuttanut käyttäneensä oopiumia vain kohtuudella ja harkiten - ryhtyy lääkitsemään sitä parhaaksi tietämällään tavalla. Nykytermein voimme sanoa, että hän siirtyy viihdekäytöstä ongelmakäyttöön. Painajaiset alkavat. Itämaiset näyt vainoavat häntä unessa - erityisesti hänen kimpussaan on inha krokotiili. Välillä hänet suljetaan tuhanneksi vuodeksi kiviseen hautaan, välillä hän vaeltaa nuoruudenystävänsä haudalle. De Quincey ymmärtää, että oopiuminkäytön on loputtava, mutta katkaisuyritykset ovat tuskallisia.

Kirja on klassikko paitsi huumekuvauksena, myös täysiverisen romantiikan runollisena mestariteoksena. Romantiikan perintöä on paitsi taipumus kauheaan itse asiasta karkaavaan jaaritteluun, johon tämäkään kirja ei ole täysin viaton, myös yksilön kokemuksen nostaminen parrasvaloihin. Kirjassa kuuluu oman älynsä poikkeuksellisuudesta tietoisen yksilön ironinen ääni. Kun on tarpeeksi erinomainen ja yksilöllinen, voi suhtautua sekä itseensä että maailmaan pistävän huvittuneesti. Kirja on kauttansa mustan huumorin värittämä ja täynnä viittauksia sekä klassiseen että oman aikansa kirjallisuuteen. Ne suomentaja Ville-Juhani Sutinen on ystävällisesti selittänyt loppuviitteissä. Itse kyllästyin kuitenkin pian tarkistamaan viitteitä ja luin kirjaa sillä asenteella, että ymmärtää mitä ymmärtää ja muusta ei ole väliä.

Puhdasta romantiikkaa on myös kiinnostus mielen yöpuolta kohtaan. Sitähän De Quinceyn oopiumipainajaiset edustavat parhaimmillaan. Ne muistuttavat myöhemmän kauhukirjallisuuden kuvauksia ja osoittavat, kuinka paljossa kaikenlainen kauhu ja fantasia ovat romantiikalle velkaa. Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset herättivät aikanaan valtavaa huomiota, joka vain lisäsi oopiumin suosiota. Kirjailija vakuuttaa katumustaan, mutta epäilen, kuinka aitoa katumus mahtaa olla. Painajaisetkin ovat niin lennokkaita, että ne taisivat pikemminkin lisätä yleisön mielenkiintoa ainetta kohtaan - tosin niinhän huumevalistus tekee  edelleen.


Thomas De Quincey: Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset (Savukeidas, 2007, suom. Ville-Juhani Sutinen)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Oopium oli ilmeisesti väline todellisuuden takaisen todellisuuden tavoittamiseen. Tämä pitäisi varmaankin lukea, niin ymmärtäisin romantiikkaa ja ehkä 1800-luvun dekadenssia hieman paremmin.

    Oopium tuntuu sotkevan paitsi aistit myös politiikan. Muistan lukeneeni joskus Britannian ja Kiinan oopiumsodista, joissa Kiinan huumeidenvastaisuus oli paradoksaalisesti sodan syy, koska se haittasi kannattavaa liiketoimintaa. Kiinasta oopium löysi tiensä siirtolaisten myös Meksikon ylängöille, missä se nosti syrjäseudut köyhyydestä, kun rajan pohjoispuolelta löytyi suuri markkina (myöhemmin markkina muuttui, kun hippiliike suosi kannabista). Sitten Yhdysvallat käynnisti sodan huumeita vastaan, ja nyt Meksikossa kansalaiset nousevat aseisiin huumejengejä vastaan. Siitä on romantiikka kaukana - ellei lasketa narcocorridoja, huumebisnesballadeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kirja tosiaan! Ja oikeassa olet, huumeet ja politiikka on ollut huono yhdistelmä. Öljy on ollut joillekin maille samankaltainen kirous.

      Poista
  2. Harkitsen juuri tämän kirjan lukemista ja siksi etsinkin, että mitä muut kirjabloggarit ovat siitä sanoneet, ja kyllähän se hyvältä vaikuttaa, lisäksi jäin seuraamaan blogiasi ;) Itse olen vasta vähän aikaa sitten aloittanut ikioman kirjablogi nimellä "Arca Fabulorum - Tarina-arkku". Ja siellä alkoi juuri tänään BFF-lukuhaaste, jonka aiheena on ystävyys, sillä monien tarinoiden yksi tärkeistä tekijöistä on ystävyys, niin kuin se on meille lukijoillekin :) Sen voit käydä chekkaamassa osoitteesta:
    https://arcakiraniia.blogspot.fi/2016/11/bff-lukuhaaste-201116-1422017.html
    -peace & love, and respect to you all!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vierailulla blogissasi. :) Haaste jäänee välistä, kun en ole muutenkaan ehtinyt viime aikoina lukea ollenkaan niin paljon kuin olisin halunnu.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!