torstai 12. kesäkuuta 2014

Yrjö Jylhä: Risti lumessa

Yrjö Jylhä: Risti lumessa (Otava 1936)

Siihen on syynsä, että yksittäiset runot ovat tunnetumpia kuin kokonaiset kokoelmat, aivan kuin hittibiisitkin muistetaan, vaikka valtaosa bändin muusta tuotannosta vaipuisi unhoon. Yrjö Jylhän Kiirastuli (1941) on toki yhtä hittisadetta, mutta Risti lumessa -kokoelmassa parhaat runot ovat ilman muuta ne tunnetuimmat, jotka ovat jääneet elämään. Muut ovat enimmäkseen tasoa "ihan kiva".

Kokoelman kuuluisin runo on epäilemättä Häätanhu, jonka tulkinta herättää yllättävän paljon tunteita siihen nähden, kuinka ilmeiseltä se tuntuu ainakin sen jälkeen, kun on kuullut oikean vastauksen. Muistan kyllä itsekin ihmetelleeni runoa, kun tutuistuin siihen ensimmäisen kerran Eeva Tenhusen Hyvän tytön hautajaiset -romaanissa.

Jos pitäisi valita yksi suosikkiruno, tällä hetkellä se olisi luultavasti Vaelluslaulu, kokoelman viimeinen runo. Sen takia hainkin tämän kirjan kirjastosta. Koska tekijänoikeuslaki kieltää kokonaisten runojen siteeraamisen, kehoitan käyttämään googlea. Miksi juuri tämä runo? "Taa vuorten, taa vuorten, taa kevätmetsäin nuorten" - retkeilyn harrastajan näkökulmasta ei ole paljonkaan lisättävää. Jylhän runomitta soljuu eteenpäin luontokohteesta toiseen, ja maiseman yllä leijuu kohtalokkuus, sillä kuolema kopistelee kulkijan kantapäillä keskellä heräävää alkukesääkin.

Kokoelman runoissa hellitään uhmakkaita soturifantasioita ja jonkin rajan takana on sorrettu heimokansa. Synnyinmaakin sairastaa, ja sen kimpussa ovat puoskarit. Runojen teemat olisi - liian - helppo yhdistää joihinkin 30-luvulla vallinneisiin aatteisiin. Aatepuolella eniten hämmentää kuitenkin Aatemarssi.

Ihanteita me saimme ja uskon
joka viirimme puhtaana voittoon vie, 
me näämme, me vain, ajan ruskon, 
vain meillä on oikea tie.

Ja toisaalla:

Pois petturit, kyyt, sisiliskot,
pois altamme aatteet muut.

Ainoan oikean aatteen tarkempi sisältö jää kuitenkin hämäräksi. Onko tämä nyt ihan ironiaa ja pilkantekoa? Onhan? Ja mitä pahaa on sisisliskoissa? Ironiana runo kolahtaisi edelleen moneen kohteeseen - mitä väliä aatteen sisällöllä, kunhan saa hengata oikeamielisessä seurassa.

Risti lumessa  on kyllä sangen pateettinen kokonaisuus. On reipasta retkimieltä, pompöösiä luontokuvausta, liehuvia lippuja ja hämmentävää huumoria. On tästä silti vielä yllättävän pitkä matka Kiirastulen kypsiin ja monitahoisiin sotakohtaloihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun niistä jokaisesta!